lauantai, joulukuu 2

luopumisia ja jäähyväisiä

viime aikoina olen jättänyt jäähyväisiä, tehnyt monia asioita viimeistä kertaa, ja surullista kyllä, luulen että myös tavannut monia ihmisiä viimeistä kertaa. On vaikea luopua jostain joka on ollut iso osa mun elämää viimeiset kaksi-kolme vuotta.

viime viikonloppuna oli viimeinen partioneuvosto. se oli hyvä kokous, asiat menivät eteenpäin, tuntui että hyvässä järjestyksessä ja suunnitellusti.

uusia piirejä varten hahmoteltiin aikataulusuunnitelmia, ja todettiin että nyt se työ alkaa. monet odottivat ensi vuotta toiveikkaina ja täynnä tarmoa. kaikilla ei tietty ollut näin toiveikkaita tunnelmia. Uudistusta vastustaneet piirit olivat kovin hiljaa kun asiaa käsiteltiin.

On tietysti luonnollista että ei ole intoa puhkuen suunnittelemassa piiriuudistuksia vain viikko päätöksen jälkeen, jos on voimallisesti kannattanut toista kantaa. Toisaalta, tämä päätös ei varmasti tullut yllätyksenä piirinjohtajille tai -hallituksille, olihan asiaa puhuttu ja eri piirien mielipiteitä ja kantoja ollut esillä aina elokuusta asti.

No, on inhimillistä että hanketta vastustaneet partiolaiset tarttevat jonkin kohtuullisen toipumisajan. Toivon kuitenkin että sen ajan jälkeen hekin voivat jollain tapaa todeta että demokratia rules - vaikka päätös ei minua miellytä, se on silti yhteinen, ja jos nyt en aivan fanfaareja soita, niin se kuitenkin sitoo myös minua ja minunkin on toimittava sen mukaisesti. Uskon että se on vaikeaa, mutta varmasti useimmat ovat kuitenkin riitävän vahvoja luopuakseen - jostain rakkaastakin - ja alkavat rakentaa uutta.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home