wanted: tolkullisia johtajia
Pakko myöntää että vähän huolestuttaa toi vaalitilanne.
Meillä on kaksi ehdokasta piirinjohtajaksi; minä ja mun nykyinen varajohtaja P. Me ollaan varmasti molemmat ihan kelvollisia ehdokkaita puhiksiksi, ja lisääkin ehdokkaita mahtuu, joten se mua ei nyt niin kauhiast huoleta. :)
Mutta vielä ei ole yhtään ehdokasta varajohtajaksi eikä piirineuvoston puheenjohtajaksi. Molemmat pestit on sellaisia, joissa tarvitaan tolkullista ja hyvää partiojohtajuutta [toi "tolkullinen" on muuten joku koulutustyyppien lempisana, ja se on jollain diffuusiolla levinny myös muualle] . Tietty aikaa pestin hoitamiseenkin pitää olla jonkin verran, varajohtajalla ehkä vähän enemmän kuin Pinen puhiksella.
PiNen puhiksen olisi hyvä pystyä katsomaan partiotoimintaa laajalti ja pitkälle eteenpäin. Toisaalta se pesti on myös vähän tasapainoilua, koska pinen ja pihan työnjaosta keskustellaan aina silloin tällöin Pinen päätösten yhteydessä. Toisaalta pääsee Pihan kokouksiin vaikuttajaksi, mutta ilman ministerien velvollisuuksia ryhmien ja muiden hommien tekemisestä.
Varajohtajan pesti - ja puhun nyt kokemuksesta - on siitä kiitollinen, että voi aika pitkälti itse ja yhdessä pihan kanssa valita minkälaisia juttuja tekee. P on tehnyt paljon toiminnan suunnittelua ja projekteja, mä olin taannoin mukana piirin tavoitteiden pohtimisessa ja muissa kehittämisjutuissa, mutta ei tietenkään ole sanottua että se tuleva varajohtaja hyppää suoraapäätä P:n tai mun entisiin saappaisiin. Se työnjako kuitenkin sovitaan sitten sen työparin kesken, järken ajatusten pohjalta.
Varajohtajana ei tartte myöskään partioida joka päivä jos ei huvita, voi pitää viikonkin partiovapaata jos tuntuu siltä. Piirinjohtajana se on ainakin mulle ollu vähän vaikeampaa kuin varajohtajana, noin arkisin. Yks ajankäyttöön vaikuttava homma tässä pijo-pestissä on ollu toiminnanjohtajan esihenkilönä toimiminen. Se on musta aika vaativa vapaaehtoispesti, kun työntekijöillä on kuitenkin oikeus hyvään esimieheen, ja hyvään ja vakaaseen työyhteisöön ja työnantajapolitiikkaan. Siksi mä otinkin esimiesvalmennuksen mun kogin lopputyön aiheeksi, koskapa mulla on 18 kollegaa tässä esimiestilanteessa.
nojoo, menipä filosofiseksi. Nyt aion tehdä bannerin tohon vaalisivulle. Sinä voit miettiä että asettuisitko ehdolle johonkin pestiin: www.papa.partio.fi/vaalit.

1 Comments:
Opetellaan kirjoittamaan se Ko-Gi oikein.
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home