tiistai, syyskuu 26

Luin lehden.

Etsin jotain muuta, silmiin osui nämä, kaipa ajankohtaisia aina uudelleen ja uudelleen.


"Kriisejä vuosikaudet pohtineena olen olen vakuuttunut, että niiden ydin on valta. Nimenomaan valta vaikuttaa asioihin. Kaikkihan haluavat aina olla mukana päättämässä. Harvalla kuitenkaan riittää halua tai aikaa toteuttaa päätöksiä, ja vielä harvempi haluaa kantaa niistä vastuuta. Ristiriita on ilmeinen."

Kalle, Hepun toimittaja. Kolumni Hepussa 1/2001.


"Hienojen tavoitteiden tuominen arkeen on maksanut kalliin hinnan pahana olona, puolin ja toisin. Olen ajautunut syviin pohdiskeluihin mikä minkäkin tarkoitus on, mitä eri ihmiset tavoittelevat, mikä on oikein ja väärin, kuka on tuomari ja miksi, miksi hyvän tavoittelu aiheuttaa pahaa, onko vapaaehtoistoiminnan määrällä ylärajaa, onko tässä mitään järkeä?"

Nora Ojala, piirin varajohtaja v 2000-2001, Hepun pääkirjoitus 2/2001


"Yhdessä päättäminen on vaikeaa. Joskus se tarkoittaa omista ideoista luopumista tai muiden ideoiden hyväksymistä osaksi kokonaisuutta. Kenen pitää saada olla mukana päättämässä, ja milloin jonkun kuuluu päättää yksin?"

Meku Ranta-aho, tuolloin SP:n koulutusryhmä:n jäsen, Hepun kolumni 2/2001.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home