Hyvin tehty
Reilu viikko sitten Piha teki arviota siitä miten kunkin toiminnanalan vuoden alkupuolisko meni suhteessa meiän asettamiin tavoitteisiin. Ministerien arvion jälkeen olin eri tyytyväinen, ja tietenkin iloinen kaikkien pihan jäsenten ja luottisten puolesta, jotka oli saanut sen kaiken aikaan.
Meillä on ollut monia onnistuneita projekteja, kisojen ja sunnitteilla olevien Juhlavuoden SM-kisojen lisäksi myös Partioviikko ja kehitysyhteistyöhanke Remppa, leireineen. Uusiakin on aloitettu, Piirileiri niistä varmasti suurimpana. Uusi piiritoimistokin alkaa pikkuhiljaa hahmottua sinne Töölönkadulle.
Aluetapaamisten ja muun normaalin aluetyön lisäksi oli aloitettu uusien lippukuntien perustamishankkeita, 2-3 muistaakseni, ja mietitty tilastojen hyödyntämistä entistä paremmin toiminnassa, mikä vielä tarkentuu nyt syksylläå.
Oli perustettu uusi Ohjelmaryhmä lähes tyhjästä, ja nyt syksyllä pidetään leirinjohtamiskurssia ja voidaan laittaa jakoon ensimmäisiä ryhmän tuottamia tukimatskuja muun muassa riihityksien tekemistä varten.
Kotka toimikuntineen puolestaan on tarkistanut kaikkien kurssien sisällöt ja aloittanut erityisprojektin VJ-kurssien järjestämisen tukemiseksi. Ohjelmaryhmän perustaminen pisti myös kummisysteemit uusiksi, mikä vaikutti myös useimpiin meiän toimikuntiin.
Luottisporukka on parantanut luottisten perehdyttämistä piirin pyörteisiin ja pelastanut jo aiemmin pihan extrastressiltä ottamalla vastuulleen syyssempan järkkäilyt, mikä varmastikin näkyy myös Sempassa. Viime viikonlopun Syyssemppa järkkäilyineen ja ohjelmineen oli musta tosi onnistunut.
Kiinteistöjen saralla Isännistöt toimii entistä paremmin ja talouskin näyttää about siltä kuin on suunniteltu, eikä syksylläkään ole mitään kummallisuuksia odotettavissa. Viestintä puolestaan on tehnyt oivan lippukuntien viestintäohjeen, joka on juurikin menossa painoon. Samoin tekeillä on paraillaan myös viestintästrategia, joka määrittelee miten, kenelle ja missä me viestitään.
Tässä ohella Piha oon vielä ehtinyt osallistua valtakunnalliseen partioon pohtimalla kasvatustavoitteita, uutta ikäkausijakoa ja työstämällä yhteistä strategiaa ja tottakai miettimällä järjestön kehittämistä ja piirien yhdistämisiä sun muita suurempia projekteja, osin yhdessä PiNen kanssa.
Ja tietty, kaiken perustana se ihan normitoiminta, jonka tekee kaikki aktiivit luottikset: aluetapaamiset, jotain 3-4 PJ-kurssia kevään aikana, useampia ea-kursseja ja muita ikäkausikursseja ja vihjareita, leikki-,kiipeily, kisa- ja ties mitä kaikkea. Aika hirvittävän aktiivista! Vaikka on epäilemättä parantamisen varaakin, voidaan ihan varmasti taputtaa itseämme olkapäälle ja todeta että hyvin tehty!
Hyvin tehty.
kalle
ps. Oho, sadas postaus meni neljä viestiä sitten. Ihan huomaamatta. Sadasneljäs postaus! Hurjaa.
edit 10 min myöhemmin: Huomasin muuten juurikin äsken että olen tehnyt vähän samantapaista arviota kesäkuussa 2005, ja - vähän erilaista - jouluna 2005 ...jotta ilmeisesti ensi jouluna sitten taas. :)

0 Comments:
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home