Kohasavussa
Luppolaulun sävel soi vieläkin päässä. Olipa tosi mukava olla kolme-neljä päivää leirillä, suorastaan juuripartion äärellä.
Ensin oli vain Koskenhaltioiden savunjohtaja Mikke ja toinen vanhempi jode Ansku. Ja hulluna pitkätukkaisia tyttöjä ja sinihupparisia vaaleita poikia - kuka sanoikaan että menee Porolaan karkkiostoksille? Ja keitä noi kaks tyttöä nyt onkaan joita pitäis hoputtaa syömään tai hampaidenpesulle?
Aika nopeasti sudarit ja vartiolaiset alkoi erottua toisistaan ja nimiäkin jäi muistiin - ja yllättäen monien poikien nimet oppi ensin.
Oli suorastaan luppoisaa olla lasten kanssa pitkästä aikaa, ja etenkin leppoisaa olla vaan yhtenä johtajana muiden joukossa joka tekee (lähes) niin kuin käsketään ja vaan nauttii täydestä sydämestään kaikesta leirin ohjelmasta. [mitä nyt joskus taantui sudaritasolle riehumaan ja yllyttämään sudareitakin siihen, tai muuten vaan unohteli omia kamojaan minne sattui.]
Sain myös hianon luppomerkin ja osallistuin kahteen iltaohjelmaan, jossa nolasin itseni tiettykin niinkuin nyt ohjelmien luonteeseen kuuluu. Mutta oli se hauskaa. Leirin aikana musta tulikin lähes koskenhaltia, melkein opin niiden huudonkin. Tai ainakin sen lopun.
Oli tietty jännä olla jonkun muun kuin oman lippukunnan savussa. Oppi ja näki toisen lpk:n tapoja joihin ei muutoin ehkä törmäisi. Kohasavu tuntui pelaavan hyvin, ja olinkin tosi vaikuttunut savun leiriveejii-systeemistä. Leirivartiossa oli sekä sudareita että vartiolaisia, jotka myös nukkui sekaisin naigereissa. Joka vartiossa oli pari vikan vuoden vartiolaista leiriveejiinä, jotka huolehti omalta osaltaan savun hiljaisuudesta, ja että omat tyypit oli ajoissa lähtemään ja että niillä oli oikeat kamppeet mukana.
Toki siis muut jodet oli mukana nukuttamisessa, herättämisessä, hukkuneiden kamppeiden etsinnässä ja vei sudareita ohjelmiin. Mutta ison vastuun ne leiriveejiit kyllä kantoi, se helpotti ja sujuvoitti arkea tosi paljon.
On siinä tietty vaarana se että leiriveejiit ottaa sen vastuun liian vakavasti ja väsyy ja alkaa stressaa siitä, tai että ne ei ehdi nauttia ohjelmasta niin paljon kun niistä tuntuu että pitää vahtia niitä lapsia. Mutta ei se nyt tuntunut mitenkään yli menevän kuitenkaan.
Ja uskon että osin ton systeemin ansiosta kohassa ei ollu yhtään koti-ikävää potevaa lasta koko aikana. Se on todella hämmästyttävää. Melkein jokaisessa muussa Lupon savussa oli. Mutta Koskenhaltioissa onkin voimaa.
Ensin oli vain Koskenhaltioiden savunjohtaja Mikke ja toinen vanhempi jode Ansku. Ja hulluna pitkätukkaisia tyttöjä ja sinihupparisia vaaleita poikia - kuka sanoikaan että menee Porolaan karkkiostoksille? Ja keitä noi kaks tyttöä nyt onkaan joita pitäis hoputtaa syömään tai hampaidenpesulle?
Aika nopeasti sudarit ja vartiolaiset alkoi erottua toisistaan ja nimiäkin jäi muistiin - ja yllättäen monien poikien nimet oppi ensin.
Oli suorastaan luppoisaa olla lasten kanssa pitkästä aikaa, ja etenkin leppoisaa olla vaan yhtenä johtajana muiden joukossa joka tekee (lähes) niin kuin käsketään ja vaan nauttii täydestä sydämestään kaikesta leirin ohjelmasta. [mitä nyt joskus taantui sudaritasolle riehumaan ja yllyttämään sudareitakin siihen, tai muuten vaan unohteli omia kamojaan minne sattui.]
Sain myös hianon luppomerkin ja osallistuin kahteen iltaohjelmaan, jossa nolasin itseni tiettykin niinkuin nyt ohjelmien luonteeseen kuuluu. Mutta oli se hauskaa. Leirin aikana musta tulikin lähes koskenhaltia, melkein opin niiden huudonkin. Tai ainakin sen lopun.
Oli tietty jännä olla jonkun muun kuin oman lippukunnan savussa. Oppi ja näki toisen lpk:n tapoja joihin ei muutoin ehkä törmäisi. Kohasavu tuntui pelaavan hyvin, ja olinkin tosi vaikuttunut savun leiriveejii-systeemistä. Leirivartiossa oli sekä sudareita että vartiolaisia, jotka myös nukkui sekaisin naigereissa. Joka vartiossa oli pari vikan vuoden vartiolaista leiriveejiinä, jotka huolehti omalta osaltaan savun hiljaisuudesta, ja että omat tyypit oli ajoissa lähtemään ja että niillä oli oikeat kamppeet mukana.
Toki siis muut jodet oli mukana nukuttamisessa, herättämisessä, hukkuneiden kamppeiden etsinnässä ja vei sudareita ohjelmiin. Mutta ison vastuun ne leiriveejiit kyllä kantoi, se helpotti ja sujuvoitti arkea tosi paljon.
On siinä tietty vaarana se että leiriveejiit ottaa sen vastuun liian vakavasti ja väsyy ja alkaa stressaa siitä, tai että ne ei ehdi nauttia ohjelmasta niin paljon kun niistä tuntuu että pitää vahtia niitä lapsia. Mutta ei se nyt tuntunut mitenkään yli menevän kuitenkaan.
Ja uskon että osin ton systeemin ansiosta kohassa ei ollu yhtään koti-ikävää potevaa lasta koko aikana. Se on todella hämmästyttävää. Melkein jokaisessa muussa Lupon savussa oli. Mutta Koskenhaltioissa onkin voimaa.
posted by kalle at 13:05
2 Comments:
Tässähän pääsi ihan leiritunnelmiin näin virtuaalisestikin :) Kiitos siitä.
Olit "partiovaihdossa", käsittääkseni samanlaisia ja ihan yhtä onnistuneita kokemuksia oli muutamilla johtajilla Kerkälläkin.
Itse olin Taruksella partiovaihdossa Pohjois-Karjalassa. Mulla oli kanssa ihan yhtä hyviä kokemuskia siitä. Oli todella kiva nähdä, kuinka pohjois-karjalaiset toimivat. Nehän oli ihan yhtä päteviä kuin Päpalaisetkin vastineensa. Joskin olivat lyhyempiä, kun olivat nuorempia.
Mun mielestä partiovaihto on ihan hyvä idea, ja sitä voisi jossain määrin taas kokeilla tulevalla piirileirillä.
T: Kontti
Joo, mä oon testannut tota toisten leirien kokemista jo aiemminkin, ekaa kertaa 15-kesäisenä LNK:n eli Limingan Niittykärppien leirillä.(http://www.lpk.partio.fi/p-ppp/lnk/lpk/lpk.htm)
I can tell you, that was a shock! Niillähän oli aamujumppa jossa punnerrettiin! Ja kaikilla oli viralliset partiopaidat _koko leirin ajan_ päällä! [No, ne oli tehty peltipaitakankaasta, eli tosi mukavat. Mutta silti, PäPasta ja Koudista tulleelle se oli melkonen shokki.]
Sittemmin olen toki ollut niiden leirillä useampanakin vuonna, samoin kuin ystävät KoHun poijaat sitten meiän leirillä joskus taannoin. Opettavaista. Ja antoisaa, ollaan oltu ystäviä nyt puolet mun elämästä.
Lähetä kommentti
Links to this post:
Luo linkki
<< Home